fbpx

Hyvinvointipalvelut Hyvätilan tarina

Hei! Olen Tarja-Helena, yrittäjä ja Hyvinvointipalvelut Hyvätilan perustaja. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Tornionjokivarressa ja Kemissä. Olen siis merilappilainen ja ylpeä siitä! Olen käynyt asumassa myös muualla, mutta tänne oli ihana palata.

Meri on minulle tärkeä elementti, josta saan voimaa ja energiaa. Minulle riittää se, että saan seistä meren rannalla – tunnen heti sen voiman ja mahdin. Joki puolestaan tuo lohtua. Joen katseleminen kesällä tuntuu hyvältä: vaikka olen itse paikallani, näen joen virtaavan ja liikkeen jatkuvan. Se luo minulle tunteen siitä, että saan luvan levähtää.

Uupumus elämäni käännekohtana

Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 1990 lähtien. Monet yrittäjät unohtavat huolehtia hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Sen sijaan tehdään ankarasti työtä, huolehditaan perheestä, juostaan ja touhutaan. Tämä johtaa usein loppuunpalamiseen. Niin tapahtui minun tapauksessani. Onneksi minulla oli ympärilläni ihania ystäviä, jotka uskoivat minuun ja tukivat minua. Heiltä sain voimia jatkaa.

Kouluttautuminen energiahoitajaksi

Loppuunpalamisen myötä hakeuduin ensimmäistä kertaa energiahoitoon. Sain siitä suurta helpotusta tilanteeseeni ja innostuin asiasta yhä enemmän, joten päätin kouluttautua itsekin energiahoitajaksi. Oli ihanaa huomata, että hoito todella toimi ja että sen avulla ihmisille voidaan antaa hyvää oloa.

Vuosien ajan tein hoitoja ainoastaan läheisilleni ja ystävilleni. Nyt tarjoan kuitenkin energiahoitoja kaikille, jotka niitä tarvitsevat.

Kiitos kun luit tarinani!

Toivotan sinut sydämellisesti tervetulleeksi energiahoitoon. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää tai varaa aika!

Tarja-Helena Laitila

puh. 0400 893 651

Nahkurinkatu 5, 94100 Kemi

Hallituskatu 14 B III kerros (Osuuspankin talo), Tornio

hyvatila@hyvatila.fi